Olemme Hevi Yrityspalvelut, innostava ja sparraava tilitoimistokumppani Kouvolasta.
Toimimme pilvipalvelua tarjoavana yrityksenä koko Suomen alueella. Sähköiset tilitoimistopalvelut ovat toimintamme ydin.
Kirjanpito, myyntilaskutus, ostolaskujen käsittely, reskontrien hoito, palkkahallinto, tilinpäätökset ja veroilmoitukset sekä ”kaiken maailman neuvonta” ovat meidän intohimoamme.
Voimme räätälöidä juuri teille sopivan palvelukokonaisuuden tarpeidenne mukaan. Voitte esimerkiksi käyttää edelleen omaa tuttua myyntilaskutusohjelmaanne, josta tiedot sisäänluetaan meille. Meidän tuellamme rakentuvat myös budjetit ja ennusteet. Avustamme myös esimerkiksi yritys- ja hanketukien hakemisessa.
Haluamme olla arjen kumppanisi ja helpottaa kuittirumbaasi. – Toisin sanoen hoidamme sekä taloushallintoasi että autamme sinua selvittämään, mitä kirjanpidossa olevat luvut kertovat liiketoiminnastasi.
Erikoistumalla enemmän
Tilitoimistomme nimi ei ole syntynyt hedelmistä eikä vihanneksista vaan yrittäjien etunimistä. Meillä on kuitenkin hevi asenne ja ote taloushallintoon.
Heviä meininkiä jo vuodesta 2022
Tilitoimistoyrittäjinä toimivat KLT-tutkinnon suorittanut kirjanpidon vahva ammattilainen Helena Suhonen ja PHT-tutkinnon suorittanut palkkahallinnon ammattilainen Vilma Soimakallio. Tilitoimistoalan ammattipätevyyksistä voit lukea lisää täältä.

Toimitusjohtaja

Hallituksen puheenjohtaja